Tietoa meistä

Tarjoamme vertaistukea AVH:n sairastaneille ja toimimme yhdyssiteenä läheisille Keski-Uudellamaalla

Keski-Uudenmaan AVH-yhdistys ry. on perustettu vuonna 1994. Yhdistyksen toiminta-alue on Kerava, Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Sipoo ja Tuusula. Keskuspaikka on Kerava. 

Tehtävämme on tukea AVH:n sairastaneiden kuntoutumista, arjessa selviytymistä ja parempaa hyvinvointia: Järjestämme  vertaistukea ja virkistystapahtumia. Kaikkiin tilaisuuksiin voi tulla pyöratuolilla. Omaiset ovat tervetulleita mukaan toimintaan. 


Esimerkkejä vuoden 2022 toiminnasta 

Vuonna 2022 keskityimme AVH:n sairastaneiden vireyden ylläpitämiseen monipuolisen yhteisen toiminnan avulla. Vertaisryhmät kokoontuivat aktiivisesti. Oli opastuksia aivoterveydestä, tietoiskuja eri kuntoutusmahdollisuuksista,  jalkojen terveydestä, ravinnosta ja kodin turvallisuudesta. Saimme vertaiskokemuksia aivoinfarktista selviämisestä. Myös oli musiikkia, laulua, jumppaa, kädentaitojen ylläpitoa, retkiä ja keilausta. Kävimme kesäteatterissa, musikaalissa ja taidemuseossa. Liikunta- ja kulttuuripäiviä oli yhteensä 4. 


Ajankohtaista

Haluamme tavoittaa äskettäin sairastuneita. Jos olet kokenut aivoverenkiertohäiriön, ota yhteys yhdistykseen. Myös läheisesi on tervetullut yhdistykseen ja toimintaan. Yhteiset tapahtumat lisäävät selvästi hyvinvointia ja yksinäisyyden tunne vähenee. 

Vielä ehdit mukaan kevään toimintaan! Katso paikallislehdistä yhdistyksen ilmoitukset. Haluamme rohkaista osallistumaan kerhoihin ja muihin tapahtumiin.  Syksyllä järjestämme koko yhdistyksen vertaistukitapahtuman Hyvinkäällä. Ajankohdasta ja paikasta ilmoitetaan tarkemmin alkusyksyn Aivoitus-tiedotteessa ja paikallislehdissä. 

Ilmoita, jos sähköpostisi on muuttunut; saat lehden sähköpostiin. 

"Älä jää yksin omassa tilanteessasi."


Vapaaehtoistoiminta

Yhdistyksen jäsenenä sinulla on erilaisia tapoja osallistua. Voit olla mukana mieleisessäsi vapaaehtoistoiminnassa. Jos sinua kiinnostaa esim. vertaisopastajana oleminen tai kerhon ohjaus, saat siihen tukea ja koulutusta Aivoliitolta ja yhdistykseltä. Kysy lisää yhdistyksestä tai liitosta


Vertaistukea AVH:n sairastaneille

Vertaistukiryhmiä on tällä hetkellä Keravalla ja Nurmijärvellä. Keravalla vertaistukiryhmä kokoontuu kerran viikossa (keskiviikkokerho) ja Nurmijärvellä kerran kuussa (kuun viim. maanantai). Ryhmissä käy eri ikäisiä ja erilaisen AVH:n sairastaneita. Ryhmissä on iloinen tunnelma, joten uudet pääsevät helposti mukaan. Kuulumisten jakaminen ja yhdessä harrastaminen antaa voimia ja iloa. 


Lisäksi voit hakea henkilökohtaista AVH-vertaistukea Aivoliitolta

Aivoliiton henkilökohtainen vertaistuki toteutuu muutaman kerran tukijan ja tuettavan välillä joko puhelimitse, sähköpostitse tai kasvotusten. Henkilökohtaista vertaistukea voit hakea sähköpostilla vertaistuki@aivoliitto.fi

"Ryhmissä huumori kukkii!"